Tove Janssonin tarinat Muumipeikosta ovat koskettaneet meitä useiden sukupolvien ajan. Olemme olleet huolissamme Pikku Myyn ideoista, pelästyneet Mörköä ja antaneet Muumipeikon hurmata meidät rakkaudellaan Niiskuneitiin. Onneksi on olemassa paikka, jossa voimme kokea kaiken tämän.

Mummiland i Finland.
© Moomin Characters™ Theme park created by Dennis Livson

Kailo-saaresta, aivan viihtyisän Naantalin kaupungin vierestä löytyy Muumimaailma. Teemapuisto perustuu Tove Janssonin kirjoihin Muumipeikosta ja hänen ystävistään. Teemapuisto avattiin vuonna 1993, sen jälkeen kun kirjailija oli 1990-luvun alussa tehnyt aloitteen siitä. Puistossa ei ole kokemuksista puutetta, joten tutustutaan siihen vähän tarkemmin.


Majoituspaikka vierailun aikana? Asu jossakin kauniista hotelleistamme Suomessa


Hauskoja kokemuksia perheen pienimmille


Samalla, kun perheen pienimmille on sekä jännittävää että hauskaa kokea kaikki se, mitä puisto tarjoaa, saattaa aikuisissa herätä lämmin, nostalginen tunne heidän kävellessään ympäri puistoa. Emman teatterissa perhe voi nähdä näytelmiä ja musikaaleja, ja näytelmiä esitetään sekä suomeksi että ruotsiksi.


Kun hahmot eivät ole näyttämöllä, he kiertelevät puistossa tervehtien lapsia. Näin lapsilla on mahdollisuus sanoa hei tunnetuille hahmoille, kuten Muumipeikolle, Muumimammalle, Nuuskamuikkuselle, Nipsulle, Pikku Myylle ja monille, monille muille.


Mummidalen ansiktsmaling© Moomin Characters™ Theme park created by Dennis Livson


Ympäri puistoa on myös useita tunnettuja paikkoja, joissa voit vierailla. Niistä tunnetuin on ehkä Muumitalo, jonne on myös mahdollista mennä sisään tutkimaan. Aivan Muumitalon vierestä löydät Muumipeikon talon, jonka Muumipeikko rakensi päästäkseen rauhaan Pikku Myyltä ja hänen rasittavilta sisaruksiltaan.


Muumitalon ja Muumipeikon talon lisäksi siellä on myös paljon muita tutkimisen arvoisia paikkoja, ja kesäisin on mahdollista uida rannalla. Jos haluat ostaa mukaasi matkamuistoja, voit käväistä Nipsun kaupassa, ja jos makeannälkä yllättää, silloin on Pikku Myyn kauppa juuri oikea vaihtoehto. Lisäksi siellä on useita ruokapaikkoja, joista valita, ja monia aktiviteetteja, joihin voi osallistua. Voit esimerkiksi pelata pelejä, kuten Onnenpyörää, saada kasvomaalauksen, ottaa valokuvan Muumipeikon kanssa Papan valokuvaamossa tai oppia tarinan suuresta timantista kulkiessasi Luonnonpolkua pitkin.


Mummidalen_2© Moomin Characters™ Theme park created by Dennis Livson


Viihtyisiä hetkiä Naantalissa ja Helsingissä


Jos saavut teemapuistoon Helsingistä, voit matkustaa ensin Turkuun ja ajaa sen jälkeen Naantaliin. Matka Helsingistä Turkuun kestää autolla noin kaksi tuntia. Jos sinulla ei ole autoa, voit matkustaa junalla Helsingistä ja vaihtaa sitten bussiin.


Naantalia kutsutaan Suomen aurinkoisimmaksi kaupungiksi, ja kun olet vieraillut Muumimaailmassa, suosittelemme sinua viettämään aikaa vähän Naantalissakin. Täällä voit kulkea katuja pitkin satamassa katsellen ihastuttavia taloja, ruokailla jossakin kaupungin ravintoloista ja kahviloista tai käydä rannalla uimassa kesällä.


Samalla matkalla voi olla mukavaa viettää muutama päivä Helsingissäkin. Kaunis pääkaupunki tarjoaa muun muassa hienoa arkkitehtuuria, hyvää ruokaa ja paljon ostosmahdollisuuksia.


Helsinki skyscapeHelsinki, Finland


Meillä on laaja valikoima hotelleja Helsingissä. Mitä sanoisit ylellisestä asumisesta Hotel Kämpissä tai Hotel St. Georgessa? Tai ehkäpä haluat nauttia kaupungin parhaista näkymistä hotellin Clarion Hotel® Helsinki kattoterassilta? Aivan Helsingin lähellä meillä on myös GLO Hotel Sello Espoossa – hotelli, joka tarjoaa muun muassa hauskaa toimintaa lapsille.


clarion-Hotel-Helsinki-terrace-rooftop-.jpgClarion Hotel® Helsinki

Mummiland i Finland.

Hyvä tietää ennen vierailua Muumimaailmassa

  • Muumimaailman aukioloajat vaihtelevat ympäri vuoden. Lisätietojen saamiseksi, katso tästä.
  • Sopii lähes kaikenikäisille lapsille
  • Lastenvaunuystävällinen, on myös mahdollista vuokrata vetokärryt
  • Enimmäkseen pyörätuoliystävällinen
  • Muista tarkistaa sääennuste ja pukeudu sen mukaan. On fiksua laittaa jalkaan hyvät kengät!
  • Puiston karttaan kannattaa tutustua etukäteen