Lounais-Norjassa, Rogalandin läänissä, sijaitsee Stavanger – Norjan kolmanneksi asutuin taajama. Stavanger on jo 1970-lähtien ollut sekä Norjan että koko Pohjoismaiden prosentuaalisesti nopeimmin kasvava kaupunki – johtuen paljolti siitä, että se on Norjan Pohjanmeren öljytuotannon tukikohta. Suurenmoisessa ympäristössä vuonojen, vuorten ja valkoisten rantojen ympäröimänä on Stavanger kasvanut suosituksi matkailukohteeksi. Korkeimman luokan tuoreiden raaka-aineiden läheisyys on vaikuttanut laajaan valikoimaan hyviä ravintoloita. Tässä annamme vinkkejä 5 ravintolasta ja ruokafestivaalista viihtyisässä Stavangerissa!

Preikestolen
Berömda utflyktsmålet Preikestolen

Luonto Stavangerissa ja sen ympäristössä on satumaisen kaunis. Preikestolen (suom. Saarnastuoli) on suosittu ja tunnettu kalliojyrkänne, joka sijaitsee ylpeänä 600 metriä Lysefjordenin yläpuolelle – täältä sinulla on maaginen näköala. Kaupunki on myös tunnettu hyvin säilyneistä ja suosituista puutaloistaan. Myös kulttuuri- ja ruokakaupunkina on Stavanger huipulla. Läheisyydellään tuoreisiin raaka-aineisiin ja herkkuihin kaupunki houkuttelee herkuttelijoita ja kokkeja joka puolelta maailmaa, ja täällä on laaja valikoima ihania ravintoloita. Kaupungin ydin on suhteellisen kompakti, mikä helpottaa kulkemista jalan nähtävyyksien ostospaikkojen ja ravintoloiden välillä.


RE-NAA – eksklusiivinen ja palkittu



Sven Erik Renaa on kokki palkitussa ja eksklusiivisessa ravintolassa, joka kantaa hänen nimeään. RE-NAA sijaitsee lähellä kaupungin tuomiokirkkoa ja tarjoaa klassisia ruokalajeja nykyaikaisella twistillä. Näin ollen ravintola heijastaa sykkiviä viboja Stavangerista kaupunkina. Samalla kiinnitetään uskomattoman paljon huomiota raaka-aineisiin – täällä käytetään tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita joka vaiheessa. Äyriäiset, kalat, vihannekset, riista ja sienet – kaikki löytyvät Stavangerin läheltä ja valmistetaan ravintolassa parhaalla mahdollisella tavalla. Clarion Collection Hotel Skagen Brygge sijaitsee aivan kaupungin laiturin tuntumassa – ainoastaan muutaman sadan metrin päässä ravintolasta. Sinulla on idyllinen näköala satamaan, kun asut tyylikkäässä hotellissa, joka on voittanut palkinnon arkkitehtuuristaan.


Hauskaa, hyvää ja rentouttavaa ravintolassa The Social Bar & Bistro




Clarion Hotel Stavanger on persoonallinen hotelli, jossa on kaupungin kulttuuri- ja viihde-elämä käden ulottuvilla. Hotellin ilmapiiri on täynnä taiteellista henkeä, designia ja henkilökohtaista kohtelua. Hotellista löytyy myös The Social Bar & Bistro – ravintola. Ravintolassa The Social Bar & Bistro voit nauttia herkullisesta ruoasta ja juomasta mukavassa ja rentouttavassa ilmapiirissä.


Tango – todella hyvää ruokaa rauhallisessa ilmapiirissä


Photo: Tango


Jos haet "rough fine dining", niin Tango Torgterrassenilla on ehdottomasti vierailun arvoinen. Täällä saat ihanan kokemuksen, kun vierailet Norjan Vestlandetissa. Täällä on intiimi tunnelma ja ainoastaan 30 istumapaikkaa, joten se on ehdottomasti kokemisen arvoinen ravintola. Täällä odottavat korkeimman laadun raaka-aineet, jotka kokit ovat huolella valinneet. Niin ruokalista kuin viinilistakin muuttuvat jatkuvasti. Clarion Collection Hotel Skagen Brygge löytyy ainoastaan 300 metrin päästä. Hotellissa voit nauttia idyllisestä näkymästä satamaan ja läheiseen vanhaan Stavangeriin – joka on itse asiassa Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt puutaloalue. Lisäksi löydät nähtävyyksiä, kuten Preikestolen, Lysefjorden ja vartiotorni Valberget, mukavan matkan päästä.


Sabi Omakase – suosittua ja intiimiä maailmanluokan sushia


Photo: Sabi Omakase


Ravintola on yksi Norjan eksklusiivisimmista sushiravintoloista ja se on saanut tähden Guide Michelin - oppaassa sekä vuonna 2017 että vuonna 2018. Ravintolassa on tilaa ainoastaan 10 vieraalle samanaikaisesti, mistä johtuen pöytävaraus hyvissä ajoin etukäteen on välttämätön. Istu alas baaritiskin ääreen ja katsele Sabi Omakasen sushimestaria hänen valmistaessaan kaupungin parasta sushia sinulle ja ystävillesi. Comfort Hotel Stavanger on kävelymatkan päässä viihteestä, ostosmahdollisuuksista ja julkisesta liikenteestä ja se on erinomainen lähtökohta vierailullesi kaupungissa. Hotelli sijaitsee Stavangerin vanhassa hyvin säilyneessä osassa, jossa on rakennuksia 1700- ja 1800-luvuilta.


Gladmat Food Festivaalit – kulinaristeille kaikkialta maailmasta


Photo: Tord Paulsen


250 000 kulinaristia ja kokkia eri puolilta maailmaa kokoontuu Stavangeriin heinäkuussa joka vuosi Norjan suurimmille ruokafestivaaleille, Gladmat. Jos rakastat korkealaatuisia raaka-aineita, perinteisiä makuja, jännittäviä fuusioita ja mukavaa seuraa, älä unohda tätä neljän päivän pituista kunnioitusta ruoalle. Nauti kaupungista sekä ruoasta ja testaa sekä kansanvälisiä että paikallisia makauja. Täällä on alhainen hinta ja paljon vaihtelua.