Joulu on perinteiden aikaa. Leivomme pipareita, juomme glögiä, kuuntelemme joulumusiikkia, koristelemme joulukuusen ja vietämme vihdoin enemmän aikaa yhdessä. Juhlapyhiin liittyy toisaalta myös stressiä ja suuria odotuksia, eikä joulun ilosanoma ole itsestäänselvyys kaikille. Juuri tästä syystä meidän jouluperinteemme, Yksinäinen joulukuusi etsii lahjoja / Lonely Christmas Tree Seeking Presents, on erityisen tärkeä. Käy jossakin hotelleistamme joulukuun alussa ja jätä joululahja luoksemme.
Näin voit osallistua
1. Lahjoita joululahja – huomioithan, että lahjan on oltava hyväkuntoinen. Se voi olla elämys, esimerkiksi lahjakortti elokuvateatteriin, jolloin se sopii monen ikäiselle lahjansaajalle. Voit myös lahjoittaa 5 €:n arvoisen joulukortin ja ripustaa sen joulukuuseen. Joulukortin arvon voi käyttää valittujen yhteistyökumppaniemme luona. Huomioithan, että Clarion-hotelleihin voit ainoastaan jättää hyväkuntoisen tavaralahjan, joka jaetaan eteenpäin kodittomille yhteistyössä Sininauhasäätiön kanssa. Tarkistathan ennen hotellivierailuasi kunkin hotellin lahjatoiveen, jotta lahjasi voidaan osoittaa oikealle tukijärjestölle.
2. On tärkeää huomioida, että paketteja ei saa paketoida turvallisuussyistä.
3. Tule käymään lähelläsi sijaitsevassa hotellissa ja jätä joululahja hotellin vastaanottoon.
Tarkat päivämäärät, jolloin voit jättää joululahjoja, vaihtelevat hotelleittain. Ollaksesi varma, että lähistölläsi oleva hotelli on valmis ottamaan vastaan lahjasi, voit pistäytyä siellä 1.–15.12.2023.
Mitä lahjoille sitten tapahtuu?
Kaikki kerätyt lahjat toimitetaan kunkin hotellin valitsemaan, lähialueella sijaitsevaan tukijärjestöön. Niistä lahjat lahjoitetaan edelleen vähäosaisille. Tukijärjestöihin kuuluvat esimerkiksi Sininauhasäätiö, Hope Ry, Loviisan Kissatalo Ry ja Pelastakaa Lapset Ry.
Vuodesta 2012 lähtien on kerätty yli 500 000 lahjaa
Joka joulukuu kaikkialla Pohjoismaissa ilmassa on touhukkuutta ja antamisen iloa, minkä ansiosta sadattuhannet lapset ovat saaneet paremman joulun.
Suuri kiitos kaikille osallistuneille!
Sanoista teoiksi – auta meitä keräämään entistä enemmän joululahjoja!
Auta meitä keräämään entistä enemmän joululahjoja hyvän asian puolesta jakamalla omistautumisesi ystäviesi ja perheesi kanssa! Jaa kuvasi ja käytä hashtag #lonelychristmastree #strawberryuniverse #wecare sosiaalisessa mediassa.