JäsenyysVaraukseniAsiakaspalvelu

Gaming

Pohjoismaiden ensimmäiset pelaajille suunnitellut hotellihuoneet: ”Aivan fantastista!”

Ruotsalainen pelaaja Copycatish kokeili Quality Hotel ™ Globen uusia pelihuoneita. ”Kokemus on erinomainen. Täällä on ajateltu kaikkea”, hän sanoo.

  • Nynäshamnissa asuva pelaaja Alexandra Feline, Twitch-nimeltään Copycatish, on juuri kirjautunut Tukholmassa sijaitsevan Quality Hotel ™ Globen pelihuoneeseen. Huoneita rakennettiin hotelliin hiljattain viisi kappaletta.

  • Tällaisia hotellihuoneita ei ole ennen nähty. Ne on suunniteltu erityisesti pelaamista ja striimausta varten.

  • ”Loistavaa!” hän intoilee.

  • ”Viimeinkin, tätä tosiaan on kaivattu. Jotkut haluavat vain rentoutua ja katsoa televisiota, mutta minä haluan myös hengailla ystävieni kanssa."

  • "Olo on melkein kotona, mutta minun ei tarvitse tuoda kuin muutamia tavaroitani. Täältä saan yhteyden koko yhteisööni”, Copycatish

  • Tietoa pelihuoneesta

    Copycatish aloitti aktiivisen pelaamisen pandemian aikana tutustuen World of Warcraft-, Overwatch- ja indiepelien maailmaan.

  • Hän on vaikuttunut Strawberryn innovaatiosta.

  • Täällä on ajateltu kaikkea: Huoneessa on pimennysverhot ja ääntä eristävät verhot, ääntä vaimentavia rakenteita, nopea internetyhteys ja erityinen pelivalaistus.

  • Huoneiden tekniikka kehitettiin yhteistyössä Telian kanssa. GSIGN toteutti sisustuskonseptit ja pelikalusteet.

  • Käytettävissä on tietenkin tietokone, laaja valikoima suosittuja pelejä, kaksi näyttöä ja kuulokkeet, jotka täyttävät pelaamisen tiukat vaatimukset.

Miksi hotellissa on pelihuone?

”Saatuani idean teen asioita heti sata lasissa! Konsepti on ollut valtava menestys”, Quality Hotel™ Globen hotellinjohtaja Tina Hedman kertoo Strawberrylle. Hän hymyilee täynnä intoa.

Juuri hän sai idean tuoda pelaajatkin nykyaikaisiin hotelleihin. Idea johti Strawberryn ensimmäisten innovatiivisten hotellihuoneiden avaamiseen marraskuussa 2022. Tina huomauttaa, että pelaaminen ei ole vain harrastus – se on myös urheilua ja viihdettä. Asiakkaiden joukossa on sekä liikematkustajia että nuoria pelaajia perheineen.

”Tiedämme, että tämä on tulevaisuutta ja että ilmiö kasvaa nopeasti. Toivotamme kaikki tervetulleiksi, niin 30–50-vuotiaat työmatkalaiset, jotka haluavat rentoutua iltaisin, kuin lasten ja teini-ikäisten kanssa matkustavat perheetkin. Pelaajat eivät katsele televisiota illalla. He viettävät aikaansa pelaamalla”, Tina selittää.

Quality Hotel™ Globen esimerkin mukaisesti pelihuoneita rakennettiin viisi kappaletta myös Jönköpingissä sijaitsevaan Quality Hotel™ Matchiin. Norjassa konsepti lanseerataan Oslon Quality Hotel™ Expossa.

  • Pelaajan arvio pelihuoneesta

    ”Huone on mahtava! Se sopii myös striimaukseen, koska siellä on muun muassa kamera ja lamppu.”

  • Se ei ole vain tavallinen hotellihuone, jossa on tietokone nurkassa, Copycatish sanoo:

  • ”Pelipöytä on korkealaatuinen, ja tuoli on ergonominen. Huoneen ansiosta erilaiset ihmiset voivat käyttää mahtavaa laitteistoa. Lisäksi sisustus on peliaiheinen. Huoneessa on myös erinomainen valaistus ja muita kivoja yksityiskohtia.”

  • Hän pitää erityisesti siitä, että pelihuone on suunniteltu kaikille.

  • ”Pelaajathan ovat kaikenikäisiä ja -kokoisia. Kyse ei ole enää identiteetistä. Pelaamisesta on tullut kaikille hyväksyttävä harrastus. Kuulun sukupolveen, joka varttui pelaten”, hän sanoo ja lisää hymyillen:

  • ”Kymmenen viime vuoden aikana minulta on kysytty esimerkiksi, että miten voin pelata kymmenen tuntia putkeen. Vastaan usein, että miten voit itse katsoa Greyn anatomiaa kymmenen tuntia putkeen…”

Copycatishin viisi vinkkiä vanhemmille:

  1. Hanki lisää tietoa lasten pelaamisesta ja peleistä, joita lapsesi pelaavat.

  2. Ruutuajasta on puhuttu paljon kielteiseen sävyyn, mutta jos lasten ei anneta enää pelata, he viettävät luultavasti aikaansa tabletin tai puhelimen parissa. Se on vähemmän sosiaalista.

  3. Opeta lapsillesi, miten verkossa pitää toimia, jos joku on ilkeä.

  4. Olen oppinut englannin kielen pelaamalla. Pelit ovat hyödyllinen tapa oppia kieltä.

  5. Pelaa yhdessä lasten kanssa ja tutustu heidän maailmaansa. Lapsista on hauskaa, kun he voivat opettaa vanhemmilleen asioita.

Voit varata pelihuoneen Quality Hotel ™ Globesta täältä

Viimeisimmät lisäykset